Vauva syömässä parsakaalia

Kuinka STEP-maistelumenetelmä toimii?

STEP-menetelmän ja -sovelluksen tavoitteena on auttaa vanhempia vaiheittain esittelemään erilaisia vihanneksia, hedelmiä ja marjoja heti alusta alkaen, kun lapsi alkaa maistelemaan kiinteitä ruokia. Tämä onnistuu parhaiten, kun niin kutsuttu makuikkuna on auki, noin 4-6 kuukauden ikäisenä. STEP-menetelmän voi kuitenkin aloittaa myös myöhemmin aina yksivuotiaaksi asti. 

Vauva syömässä

Helppoa ja yksinkertaista

  • 24 päivää
  • 8 uutta makua
  • 3 kertaa päivässä
  • 3 päivää per maku

Aloita ajoissa

Terveellinen ruokavalio antaa elämälle hyvän alun ja vaikuttaa terveyteen myös myöhemmin elämässä. Siksi on tärkeää opettaa lapsille hyviä ruokailutottumuksia alusta alkaen. Useimmissa maissa on omat suosituksensa vihannesten ja hedelmien saannille. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, etteivät kouluikäiset lapset syö riittävästi kasviksia suosituksiin nähden.

Aloittamalla maistelumenetelmän toteuttamisen heti alusta alkaen ja tämän jälkeen jatkamalla aktiivisesti vihannesten ja hedelmien tarjoamista, on todennäköisempää, että lapsesi syö enemmän kasviksia ensimmäisinä vuosinaan sekä muodostaa koko elämän kestävän positiivisen asenteen kasvisten syömistä kohtaan. 

 

Näin STEP-menetelmä toimii

  1. Lapsesi saa 24 päivän jakson aikana maistaa neljää vihannesta ja neljää hedelmää tai marjaa tietyn aikataulun mukaisesti.
  2. Nämä 24 päivää on jaettu kolmen päivän pituisiin vaiheisiin.
  3. Jokaisessa vaiheessa on pääroolissa yksi vihannes, hedelmä tai marja  – osa hieman happamampia tai karvaampia – jota tarjotaan kolme kertaa päivässä kolmena peräkkäisenä päivänä.
  4. Tämä tarkoittaa, että jokaista ruoka-ainetta tarjotaan yhteensä yhdeksän kertaa.

 

Lapsellesi

Hyvä suhde vihanneksiin ja hedelmiin luo pohjan ruokavaliolle, joka edistää terveyttä myös myöhemmin elämässä. Esimerkiksi pienentäen riskiä tyypin 2 diabetekselle, lihavuudelle sekä sydän- ja verisuonitaudeille. STEP-ohjelman avulla esitellään myös hieman happamampia ja karvaampia makuja. Tämän on tarkoitus lisätä kasvisten ja hedelmien syömistä myös pidemmällä tähtäimellä, mikä tukee myös globaaleja kestävän kehityksen tavoitteita. 

...Ja planeetalle

Lisäämällä lähellä tuotettujen palkokasvien, vihannesten, hedelmien ja marjojen saantia, edistämme sekä terveellisiä ruokatottumuksia että kestävää ruokatuotantoa. Tämä on linjassa myös YK:n vuodelle 2030 asetettujen kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa.

Kerta kerralta tää on parempaa... Makuvallankumous alkaa nyt!
Step-maistelumenetelmä omenasose

Reseptit

  • Omena
  • Herne
  • Vadelma
  • Kukkakaali
  • Tyrni
  • Nauris
  • Karpalo
  • Retikka

 

Täältä löydät STEP-ohjelmassa käytettävät reseptit >>

Omenoita kaupassa

Ostoslista

9 raaka-ainetta, joita tarvitset kotona STEP-menetelmää varten:

  1. 2-3 omenaa
  2. 150g kukkakaalia
  3. 150g naurista (voidaan korvata kyssäkaalilla tai lantulla)
  4. 150g retikkaa (voidaan korvata kyssäkaalilla tai juurisellerillä)
  5. 150g pakastettuja herneitä
  6. 250g pakastettuja vadelmia
  7. 2dl pakastettua tyrniä (voidaan korvata puolukalla tai karhunvatukalla)
  8. 2dl pakastettuja karpaloita (voidaan korvata puolukoilla)
  9. ruuanvalmistusrasvaa, mieluita rapsiöljypohjaista