Aloita maistelu makuikkunan ollessa auki
Vihannesten, kuten esimerkiksi monen juuresten makuprofiili on usein makeisiin hedelmiin verrattuna karvaampi ja sitä kautta pienelle lapselle haastavampi. Tästä syystä lasten on useimmiten helpompaa saada pitämään hedelmistä verrattuna vihanneksiin. Kun kiinteiden ruokien maistelu aloitetaan, aloittavat vanhemmat usein makeilla hedelmillä, jotka puhuttelevat luonnostaan lapsia. Mutta on hyvä muistaa, että lapsen makuikkuna on vain lyhyen aikaa auki, ja sen aikana lapsi on vastaanottavaisin uusilla mauille. Siitä syystä kannattaa rohkeasti aloittaa myös haastavampien vihannesmakujen esittely heti alusta alkaen, lapsen ollessa 4-6 kuukauden ikäinen. Toki hedelmienkin joukosta löytyy happamampia makuja, joiden kautta lapsen makuaistia pystyy haastamaan ja harjoittamaan.
Harjoittele eri vihanneksilla
Monet vanhemmat kokevat, että lasten kasvisten syönti on liian yksipuolista. Monipuolinen maisteluannosten tarjoaminen imetyksen tai pulloruokinnan rinnalla antaa hyvät edellytykset kasvisten hyväksymiseen jatkossa. Toistuvat maisteluharjoitukset, jotka alkavat lapsen ollessa jo noin 4-6 kuukauden ikäinen ja jatkuvat ainakin yhden vuoden ikään asti voi huomattavasti edistää lapsen ruokavalion monipuolisuutta tulevaisuudessa.
Makukaverit helpottavat maistelua
Tutkimus on osoittanut, että lapsen tutustuessa uuteen makuun noin 4-6 kuukauden iässä, tarvitaan noin 8-9 maistelukertaa ennen kun lapsi hyväksyy uuden vihanneksen, marjan tai hedelmän ja oppii pitämään sen mausta. Jos sitten tämän makuharjoittelun jälkeen lapselle esitellään muita makuprofiililtaan samankaltaisia kasviksia (ns. makukavereita), voi lapsi hyväksyä uuden kasviksen jo ensimmäisellä maistelukerralla. Tämä johtuu siitä, että lapsen makuaisti on jo tässä vaiheessa oppinut tuntemaan maun ja tunnistaa sen.
Miksi vihanneksista pitäminen on tärkeää?
Vihannekset sisältävät yleensä hedelmiin verrattuna enemmän kuitua, tarjoavat pidempään kylläisyyttä ja sisältävät enemmän makuja. Vihannesten sisältämällä kuidulla on postiviisia vaikutuksia mm. suoliston bakteerikantaan ja sitä kautta hyvinvointiin. Ruokavaliolla, joka sisältää runsaasti ja monipuolisesti vihanneksia on todettu laajasti edistävän terveyttä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.
Muut vastaavat tutkimukset ovat osoittaneet, että jos maisteluharjoitusten alussa priorisoi vihanneksia hedelmien sijasta, on sillä positiivisia vaikutuksia vihannesten hyväksymiseen ja syömiseen 1-3 vuoden iässä. On tärkeää, että lapset omaksuvat monipuolisen ruokavalion, joka pitää sisällään sekä hedelmiä, vihanneksia ja marjoja. Jotta tämä onnistuu, on tärkeää kiinnittää alkuvaiheessa (ensimmäisen elinvuoden aikana) vähintään yhtä paljon huomiota vihannesten kuin hedelmien maisteluun.
Julkaisuajankohta: syyskuu 2023
Kirjoittaja: Ulrika Johansson, tutkija, ravitsemustieteilijä ja gastronomi. Ulrika suorittaa tohtoritutkintoansa Umeån Yliopistossa OTIS-tutkimukseen pohjautuen.