gluteeniton porkkanakakku
Kahvihetki

Gluteeniton Porkkanakakku

Arviot

(12 votes)

(12 votes)

Ihanan mehevää – ajattele, että kasvikset voivat olla niin hyviä.

  • Valmistusaika
    2,5 tuntia (kun laskee mukaan kakun jäähdyttämiseen tarvittavan ajan)
  • Annosmäärä
    10-12 palaa
  • Vaikeusaste
    Keskitasoa
Tallenna resepti

Valmista näin

    Pohja

    1. Laita uuni lämpenemään 175°C:seen.

    2. Leikkaa leivinpaperista irtoreunaisen vuoan pohjan kokoinen pyöreä pala, halkaisija n. 20 cm. Voitele reunat.

    3. Sulata voi ja anna jäähtyä.

    4. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

    5. Lisää porkkanaraaste ja sulatettu voi taikinaan varovasti hämmentäen.

    6. Yhdistä kuivat aineet – jauhoseos, leivinjauhe, kaneli, vaniljasokeri, kookos, suola ja Pofiber perunakuitu.

    7. Sekoita kuivat aineet ja kuuma vesi vuoron perään varovasti hämmentäen taikinan joukkoon. Laita taikina kakkuvuokaan.

    8. Paista uunin keskiosassa 175°C:ssa n. 40 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Tarkista kypsyys tikulla. Anna kakun jäähtyä.

    9. Kumoa jäähtynyt kakku tarjoiluvadille ja laita se mielellään kylmään jäähtymään kunnolla ennen täytteen levittämistä.

    Kuorrute

    1. Sekoita sula voi, tomu- ja vaniljasokeri kulhossa. Lisää sitruunamehu ja vatkaa tasaiseksi.

    2. Lisää joukkoon tuorejuusto ja vatkaa kuohkeaksi. Laita seos kylmään jäähtymään, vähintään 30 min. ajaksi. Levitä kuorrute kylmän kakun päälle.

      Vinkki! Kakun voi säilyttää kylmässä tarjoiluun asti.

    Reseptissä on käytetty:
    gluteeniton hieno jauheseos

    HIENO JAUHOSEOS

    Semper Pofiber, glutenfritt bakhjälpmedel

    POFIBER PERUNAKUITU