Sovellus ohjaa sinua päivittäin ja lapsesi pääsee harjoittamaan makunystyröitään helpolla ja hauskalla tavalla!
Lataa sovellus App Storesta
Lataa sovellus Google Playstä
Aloita ajoissa
Terveellinen ruokavalio antaa elämälle hyvän alun ja vaikuttaa terveyteen myös myöhemmin elämässä. Siksi on tärkeää opettaa lapsille hyviä ruokailutottumuksia alusta alkaen. Useimmissa maissa on omat suosituksensa vihannesten ja hedelmien saannille. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, etteivät kouluikäiset lapset syö riittävästi kasviksia suosituksiin nähden.
Aloittamalla maistelumenetelmän toteuttamisen heti alusta alkaen ja tämän jälkeen jatkamalla aktiivisesti vihannesten ja hedelmien tarjoamista, on todennäköisempää, että lapsesi syö enemmän kasviksia ensimmäisinä vuosinaan sekä muodostaa koko elämän kestävän positiivisen asenteen kasvisten syömistä kohtaan.
Näin STEP-menetelmä toimii
- Lapsesi saa 24 päivän jakson aikana maistaa neljää vihannesta ja neljää hedelmää tai marjaa tietyn aikataulun mukaisesti.
- Nämä 24 päivää on jaettu kolmen päivän pituisiin vaiheisiin.
- Jokaisessa vaiheessa on pääroolissa yksi vihannes, hedelmä tai marja – osa hieman happamampia tai karvaampia – jota tarjotaan kolme kertaa päivässä kolmena peräkkäisenä päivänä.
- Tämä tarkoittaa, että jokaista ruoka-ainetta tarjotaan yhteensä yhdeksän kertaa.
Lapsellesi
Hyvä suhde vihanneksiin ja hedelmiin luo pohjan ruokavaliolle, joka edistää terveyttä myös myöhemmin elämässä. Esimerkiksi pienentäen riskiä tyypin 2 diabetekselle, lihavuudelle sekä sydän- ja verisuonitaudeille. STEP-ohjelman avulla esitellään myös hieman happamampia ja karvaampia makuja. Tämän on tarkoitus lisätä kasvisten ja hedelmien syömistä myös pidemmällä tähtäimellä, mikä tukee myös globaaleja kestävän kehityksen tavoitteita.
...Ja planeetalle
Lisäämällä lähellä tuotettujen palkokasvien, vihannesten, hedelmien ja marjojen saantia, edistämme sekä terveellisiä ruokatottumuksia että kestävää ruokatuotantoa. Tämä on linjassa myös YK:n vuodelle 2030 asetettujen kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa.
Lähde makumatkalle STEP-sovelluksen avulla
Jotta STEP-maistelumenetelmää olisi mahdollisimman hauska ja helppo toteuttaa, olemme kehittäneet sitä varten erityisen sovelluksen, joka opastaa sinua päivittäin. Sovelluksen nimi on Semper STEP.
Sovelluksessa voit kirjata edistymisesi ja ottaa kuvia hauskoista makumuistoista. Löydät sovelluksesta myös kaikki STEP-maistelumenetelmäreseptit ja saat vinkkejä sekä neuvoja makumatkan varrella. Hauskaa ja helppoa. Aloita makumatka lapsesi kanssa jo tänään!
Lataa sovellus App Storesta
Lataa sovellus Google Playstä